Solljus Ab perustettiin Ruotsissa, Jämtlandissa vuonna 2005 ja sen jälkeen aloitettiin kehitystyö ainutlaatuisen optisen järjestelmämme valmistamiseksi, jossa karkaistun lasin linssi on keskeisessä roolissa. Myynti alkoi vuonna 2008 ja lippulaivavalaisimestamme Zenith, joka on varustettu CDM-tekniikalla (keraaminen metallihalogeeni), nousi myyntimenestykseksi. Tuotanto oli aluksi Svenstavikissa ja pääkonttori Östersundissa.
Vuonna 2014 yritys myytiin Labino Patentille Örnsköldsvikistä ja saimme Prismalence Ab:n sisaryhtiöksi. Tuotanto siirrettiin Örnsköldsvikiin ja painopiste alkoi siirtyä LED-kehitykseen. Nykyään LED-tekniikka on suurimmassa osassa myymiämme valaisimia, mutta tekniikasta riippumatta periaatteemme on aina ollut sama; valon hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla, hyödyn maksimointi ja häikäisyn minimointi.
Vuosien varrella olemme työskennelleet monien eri asiakasryhmien kanssa ja auttaneet heitä kiinteistöjen, kuten kasvihuoneiden, eläintarhojen, uima-altaiden, julkisivujen, kuntopolkujen, venepaikkojen, ratsastustallien, latojen, tenniskenttien ja laskettelurinteiden valaistuksessa. Kaikki asiakkaat ovat meille yhtä tärkeitä, mutta yrityksen ytimenä on aina ollut teollisuus, ja näin se näköjään kehittyy jatkossakin.
Teknologiamme on menestynyt sekä Ruotsissa että ulkomailla, mistä ovat osoituksena noin 2500 asiakasta yli 15 maassa, jotka käyttävät laadukkaita tuoteratkaisujamme. Samasta toimistosta Östersundissa, josta aloitimme, jatkamme kehitystämme ja tehtävämme on tarjota sinulle parhaan mahdollisen valaistuksen!